Osa 4 - Totuus

En saa unta. Päivän tapahtumat kiertävät päässäni kehää. Istun viileässä huoneessa alusvaatteisillani. Tuntuu pahalta. Kuin jokin olisi lukkiutunut sisälleni. Jokin, josta en pääsisi eroon huutamalla tai itkemällä. Käteni lepäävät sylissäni ja nojaan eteenpäin. Jostain syystä ajatukseni eivät  ole keskittyneet Isaacin syyttelyyn. Jossain mieleni nurkilla tunnen kutkuttavaa tunnetta. Ajattelen Armelia. Nyt, kun minulla on siihen oikeus. Tunnen hänen kosketuksensa ihollani, kuinka paljon paremmalta se tuntuukaan. Paremmalta kuin Isaacin kosketus oli koskaan tuntunut. Käteni laskeutuu sille kohdalle, jossa Armelin käsi aamulla oli levännyt. Hyvän olon tunne kulkee värisevänä lämpönä läpi vartaloni. Laskeudun vatsalleni peitolle ja käännyn, jotta näen tähdet. Niiden katseleminen tuo minulle jonkin asteista rauhaa. Hetken mieleni on seesteinen, kunnes alan hahmottamaan hänen kasvojensa kaaren jokaisessa tähtien ketjussa. Näen hänet hymyilemässä minulle. Näen hänet syleilemässä minua. Näen hänet kaikkialla, mutta en silti halua myöntää sitä. Kuin siinä olisi jotain väärää. Tuntuu, kuin olisi väärin haluta rakkautta, kun vasta hetki sitten edellinen liekki sammui. En silti voi kieltää sitä. Vaikka en halua uskoa, haluan tuntea sen lämmön, jonka ajatus meistä yhdessä luo. Meistä. Miten ihana tuo sanan onkaan, me. Yhdessä hamaan ikuisuuteen.

Osa 3 - Paljastukset

 No niin! Olen todellakin iloinen, ennätyksellisessä tahdissa ilmestynyt osa :)
Myös pituuden puolesta olen hyyyvin tyytyväinen, 25 kuvaa! Laadusta en tälläkään kertaa osaa sanoa yhtikäs mitään. Parempi vaan, että päästän teidät jo lukemisen pariin, toivottavasti pidätte :)

-----------------

 Yö.

Niin hiljainen.

Tähdet ja kuu.

Jossain niiden alla kaksi ihmistä.

Kaksi, jotka ovat jakaneet hetken kahdestaan.

Suuren, rakkauden täyteisen hetken.

Aidon vai näytellyn?

Tarpeeksi aidon, ajattelee yksi.

Mutta toinen itkisi, jos tietäisi.

Tietäisi tunteiden hiipuneen.

Tunteiden palon olevan yksipuolinen.

Ehkä hän ei halua tietää.

Mutta salaisuudet eivät koskaan ole ikuisia.

- Se oli upeaa.
- Niin oli.
- Uudestaan?
- Ehkä joskus toiste, haluan nukkua.
Katseeni vaeltaa hänen vartaloaan pitkin. Hahmotan hänen lihaksensa hämärässä, näen hänen hennosti hymyyn kartuvat huulensa tähtien valossa. Tahdon lisää, mutta en enää pyydä. Annan hänen suudella otsaani, sujahtaa peiton alle. Annan hänen kääntää selkänsä minulle. Katson sen kohoilevaa kaarta, kunnes tiedän hänen nukkuvan. Sipaisen sormenpäällä hänen hartiaansa ja annat huulteni leikkiä hetken hänen niskassaan, kun painaudun hänen vartaloaan vasten. Lopulta vaivun uneen. Uneen, jossa näen vain tähtien tanssivan.

Osa 2 - Epävarmuus

Ooh! Uusi osa. Vihdoin ja viimein. Ei muuta kuin nauttikaa ;) Osassa parikymmentä kuvaa.

---------------------------------------

Sen yhden päivän jälkeen odotin häntä aina aulassa. Joka ikinen ilta vilkuilin lähes hermostuneena ikkunasta ulos pimenevään iltaan. Odotin joskus tuntejakin, mutta aina lopulta illan jo hämärryttyä yöksi tumma hahmo asteli kävelytien päähän. Ja kun tunnistin hänen rennot askeleensa, kiiruhdin häntä vastaan. Hän hymyili ja pyöritti minua kukkien keskellä. Ja kun pysähdyimme hän veti minut luokseen ja sanoi, että oli ikävöinyt minua. Ja joka kerta vastasin, että olin odottanut häntä niin kauan, että kuu olisi jo ehtinyt painua kahdesti mailleen, ellei sekin olisi odottanut häntä. Sitten me aina seisoimme kahdestaan illan viileässä hämärässä. Joskus hän siveli hiuksia, joskus puhalsi korvaani tai sitten me vain tuijotimme toisiamme syvälle silmiin. Mutta ennen kuin lähdimme kävelemään takaisin talolle, tapahtui aina jotain. Jotain sellaista, kuin voisi kuvitella tuntuvan kun salama iskee koko ruumiin läpi ja sähkö säkenöi jokaisessa solussasi. Se melkein sattuu, mutta ei aivan. Ja sitä haluaa lisää, vaikkei enään saa happea ja tärisee kauttaaltaan.

Heidän huulensa ovat kuin tulessa.

Mutta hän haluaa jatkaa.

Vaikka toinen ei enään jaksaisi, he jatkavat.

Sillä se toinen on aina sama ihminen.

Ihminen, joka tuntee syyllisyyttä.

Pahempaa, kuin mikään.

Ja sähkö virtaa ihmisestä toiseen.

Mutta kun sitä on liikaa, ei kykene enää jatkamaan.

Toiselle se antaa elämän.

Toiselle se on viimeinen niitti.