Sivut

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Osa 1 - Tunteita


Osa 1 - Tunteita


(Varoitan jo etukäteen osan lyhyydestä :S
Kuvatekstit luultavasti jatkossakin tulevat venymään ja kuvia tulee varmaankin olemaan vähemmän, kuin muissa sims-tarinoissa yleensä.)



 Siitä on nyt muutama päivä.
Ei kovin kauaa, kaksi yötä, kun punatukkainen enkelini poimi minut tien poskesta.
Katseeni vaeltaa vihreällä nurmella. Aurinko on taas noussut Appaloosa Plainsin vehereille pihoille. Auttajani, kenties jopa pelastajani nimeksi paljastui Armel. Hän asuu asuu suuressa, kauniissa talossa parhaan ystävänsä Isaacin kanssa. Kun katselen olkani yli häntä lojumassa sohvalla, mieleeni tulee väkisinkin kysymys, miksi? Miksi hän on niin ystävällinen minua kohtaan? Olen keskustellut miehen kanssa paljon viime päivinä. Nytkin minun pitäisi kysyä häneltä jotain. Jotain hyvin suurta, sellaista, joka muuttaisi paljon minun elämääni. Ehkäpä myös hänen, mutta en ole vielä kykenevä lukemaan hänen ajatuksiaan. Hengitän syvään, minua jännittää. Sipaisen toista kättäni, ihoni tuntuu nihkeältä, kämmenet ovat hionneet. Ehkä kysyisin vasta huomenna? Jateukseni ovat hermostuneita, hyvin sekavia. Puristan kuitenkin käteni nyrkkiin, minä en perääntyisi. Minä tekisin sen nyt. Yhden, kiivaan henkäyksen jälkeen käännän katseeni pois ikkunasta.