Sivut

torstai 7. toukokuuta 2015

Viivästyksiä

Olettekin ehkä huomanneet, että viimeisimmän osan julkaisusta on kulunut jo tovi. Ehkäpä joku on tätä ihmetellytkin, mutta en pane päätäni pantiksi :D 

Fakta on kuitenkin se, että osa ei ole tulossa tällä viikolla.


Syyt ovat seuraavat: 

1. Pelissä joitakin kummallisia ongelmia.

Heittää ulos kesken kaiken ja erääseen seuraavan osan kannalta keskeiseen kaupunkiin pääseminen mahdotonta... Yritän korjailla tätä, mutta siitä pästääkin seuraavaan kohtaan:

2. Ajan puuten.

Olisi väärin sanoa, että koulu vie aikaani. Sen varastaa aina yhtä rakas harrastukseni jatkuvilla kilpailuillaan ja treenaamisella. Koulukin kyllä siis tietty nielee osansa, mutta en sitä pääsyyksi lukisi.

3. Inspiraation puute ja puhdas laiskuus.

En jaksa alkaa vääntää osaa, kun yhden kuvan ottamiseen tuhrautuu tunti, koska kone lataa ja lataa ja lataa... Ennen kuin päättää heittää ulos. Lisäksi turhautuminen typerään juoneeni, vaikka tarkalleen tiedän, mistä pitisi kirjoittaa, niin en osaa kirjoittaa siitä.


Seuraava osa ilmestyy kun ilmestyy! Uskoisin, ettei vielä tällä tai ehkä edes seuraavalla viikolla, mutta sitä seuraavaksi lupaan sen viimeistään väkertää :)

PÄIVITYSTÄ 24.toukokuuta: Simsin kanssa yhä ongelmia, osan julkaisu lykkääntyy yhä :(
PÄIVITYSTÄ 31.toukokuuta: Sims toimii taas :) Kuvia näpsitty, mutta olen lähdössä ensiviikoksi rippileirille ja sitä seuraavaksi Espanjaan uintileirille, joten osa lykkääntyy taas :(

10 kommenttia:

  1. En oo tarinaas lukenut, mutta tää blogin ulkoasu saa silmät särkemään ja migreenin jylläämään >.< et sitten löytänyt mitään räikeämpää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en osaa kehitellä vilkkuvia epilepsiavaloja tuonne taustalle :P

      Olen masokisti, joka soveltaa kultaista sääntöä ja rakastan migreenejä. Ulkoasuni ainoa tarkoitus on aiheuttaa oksettavaa päänsärkyä ;)

      Poista
    2. Vai että Masokisti, kerro ihmeessä lisää.

      Poista
  2. Hei kuule, ei ressiä :) Mullakin on nyt aika lailla kiireitä (tiedätkin, miksi) ja DLT on ihan päässyt unohtumaan, ja kumma kyllä, en tunne edes morkkista :D

    Ei kannata luvata osaa millekään viikolle, arvion voi heittää, mutta ainakin minä stressaan ihan liikaa, jos lupaan sen johonkin tiettyyn viikkoon :) Me jaksetaan kyllä odottaa. Kuvaat ja kirjoitat taas, kun ehdit ja jaksat!

    Jos tarvitset apua peliongelmien kanssa, voin yrittää auttaa, mailiosoitteeni tiedätkin.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Ulkoasu on mielestäni ihana. :) Mielipidekysymys.

      Poista
    2. Minulla tulee semmoinen järjetön laiskuus, jos en mene lupaamaan sitä edes jollekkin viikolle. "En ole sanonut milloi nse tulee, kukaan ei odota sitä..." Tuollaiset lupaukset motivoivat itseäni ;)

      Otan yhteyttä, jos en itse saa peliä toimimaan :)

      Poista
  3. Tulin tänne vaan sanomaan, että ei ole mitään kiirettä, hyvä hiljaa tulee :)
    + Julkaisin juuri uuden tarinan prologin, jos haluat käydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kävin juuri äsken lukaisemassa! Kommentoin kun kerkiän :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Uskoakseni huomenna tai viimeistään ylihuomenna, ystävä hyvä ;)

      Poista