Joulustoori + muutama tunnustus

(Tämä ei liity millään tavalla Anicetten tarinaan :D)

 - Tämä on niin väärin!

- Älä korota ääntäsi, se ei auta sinua mitenkään.

- Kaikki muutkin ovat menossa sinne! Kaikki, ihan kaikki!

- Aivan sama vaikka koko maailman muu väestö olisi ryhmittäytynyt sinne! Sinä et ole menossa.

- Mutta äiti...

- Nyt suu suppuun! Me emme enää keskustele tästä.

Vedän kiivaasti henkeä ja kohottaudun seisomaan. Kun siirrän käteni pois etureisiltäni, näen punoittavat kynsienpainaumat lähes puhtaan valkealla iholla. En yksinkertisesti voi käsittää tätä! Kohotan katseeni kohdatakseni äidin vaativan tuijotuksen. Yhdet juhlat, yhdet. Nyt on  sentään loma. 

- Miksi ei, miksi en saa mennä?

- Olet vasta 17...

- Eli melkein täysi-ikäinen ja erittäin kykenevä huolehtimaan omasta itsestään.

- Älä keskeytä! Olet minun 17-vuotias tyttäreni, joka on menossa juhlimaan minulle täysin tuntemattomien nuorten kanssa myöhäisenä iltana. Kaiken kruunuksi tälle epäsoveliaisuudellesi olet valinnut ajankohdan, jonka ihmisten kuuluisi viettää perheensä kanssa...
- Minähän olen viettänyt teidän kanssanne jo koko päivän.
- Lisäksi valitsemasi vaatekappaleen kangaskuluissa on säästetty, jonka vuoksi näytät halvalta huoralta kekkuloidessasi mokomilla tikkukoroilla vain taittaaksesi niskasi ennemmin tai myöhemmin.

Osa 9 - Selitykset

Kun ainut sana minkä sanot.

Kun ainut sana, millä todella on arvoa.

Kun se yksi sana on kaikkesi.

Eikä sekään tehoa.

Ei tehoa, ei tehoa ei.

Sydämesi vuotaa verta.

Sielusi on revitty riekaleiksi.

Osa 8 - Pelko

TÄSSÄ SE ON!

UUSI OSA!

Lukekaa jos tykkäätte ;)

--------------------------------------------------------------------

Kun pahin pelko iskee.

Kun se kiemurtelee ympärillesi kuin kuristajakäärme.

Kun se luo sinuun pitkän katseen.

Ja sen silmistä heijastuu menneisyys.

Pelon silmät ovat yleensä piilossa.

Peileissä.

Väreilevässä vedenpinnassa.

Kameran linssissä.

Ja niiden katse saa muistamaan.

Että historia toistaa itseään.

Aina.

Koko ajan.

Jos et ole tarpeeksi nopea ja pysäytä sitä ensin.

Osa 7 - Sopimus

Uusi osa :) Hyvin sekava, nopeatemoinen ja toivottavasti edes joku hoksaa, mitä tässä yritetään kertoa. Toivotan hauskoja lukuhetkiä :D

------------------------------

- Mitä te teette täällä!
Minulla menee hetki tunnistaa vanhemman naisen kasvot. Vaatetus on niin hämäävä, en olisi koskaan uskonut tapaavani häntä enää. Varsinkaan... Varsinkaan noin peitettynä. Nostan kädet lanteilleni ja tuijotan rauhanhäiritsijöitä kiukkuisesti.
- Mimosa kulta pieni!
- Painu helvettiin Maisy! Mitä edes teet täällä?
- Etsimme sinua, olet ollut kateissa suhteellisen pitkään.
- Anicette, mitä tämä tarkoittaa?
Armel nousee nurmelta ja jää seisomaan taakseni. Hänen pehmeä kätensä lasketuu olkapäälleni ja tunnen lämpimän hengityksen niskassani. Käännähdän ympäri.

Viivästyksiä

Olettekin ehkä huomanneet, että viimeisimmän osan julkaisusta on kulunut jo tovi. Ehkäpä joku on tätä ihmetellytkin, mutta en pane päätäni pantiksi :D 

Fakta on kuitenkin se, että osa ei ole tulossa tällä viikolla.

Osa 6 - Menneisyys

- Et voi olla tosissasi!

Olemme kävelleet kahden kohti keskustaa. Appaloosa Plaintsin suurimmat, kauneimmat ja kalleimmat talot sijaitsivat tällä alueella, jos mukaan ei lueta valtavia maatiloita. Heti saavuttuamme tälle paikalle Armel oli lähtenyt kuljeksimaan kohti suurta, harvinaisen nykyaikaisen näköistä taloa. Se erottui selvästi muista alueen taloista jo ulkoisesti. Siinä ei ollut arvostettu muuten niin luontoa mukailevaa ja harmoonista asuinalueen tyyliä, vaan talo oli kuin suoraan uusimmasta joka kodin kuvalehdestä. Jollain tavalla kuitenkin pidin siitä, kun en ajatellut sitä maalaismaiseman turmelijana.

- Olen täysin tosissani. Lisäksi sinun kannattaisi tulla pois sieltä tieltä. Täällä kulkee autoja.

- Olemme Appalossa Plaintsissa! Liikennettä on vähemmän kuin Saharan hiekkaerämaassa!

- Tulisit nyt kuitenkin pois sieltä.

Nakkelen niskojani, mutta astelen jalkakäytävälle Armelin taakse. Hän hymyilee valloittavasti ja luon häneen nopean vilkaisun kulmieni alta. En todellakaan antaisi hänen alkaa pompottaa minua, en ole mikään koira. Minä en tee asioita tai anna asioita anteeksi pienestä palkinnosta. Tässä esimerkissä hymystä. Tunnen käden kiertyvän vyötärölleni.

- Lopeta!

- Olet suloinen mököttäessäsi.

Tuhahdan ja hän irrottaa otteensa, tai itseasiassa pikemminkin siirtää kätensä minun käteeni.

- Mennäänkö sisälle?
Ja minun on pakko vastata myöntävästi.